Fieldspanieli

Rodun tausta

1800-luvulla spanielit oli jaettu maa- ja vesispanieleihin. Maaspanielit olivat yhteisesti tunnettuja fieldspanieleina. Ne oli jaettu satunnaisesti clumber-, sussex- ja field - muunnoksiin. Täten toista vuosisataa sitten fieldspanieleihin luettiin mukaan useimpien cocker- ja springerspanielien esi-isät, jotka myöhemmin tunnistettiin erillisiksi roduiksi. 1800-luvulla oli yleinen käytäntö risteyttää spanielimuunnoksia keskenään, kuten sussexia ja fieldiä, ja rekisteröidä jälkeläiset jompaankumpaan rotuun riippuen siitä, kumpaa muunnosta ne enemmän muistuttivat. Tämä käytäntö jatkui vielä 1900-luvulle.

Koiranäyttelyissä oli luokkia joillekin muunnoksille, mutta fieldspanieleille oli yleistä tulla 

jaetuksi 25 naulan (n. 11 kg) painorajan mukaan. Ne, jotka alittivat tämän rajan, Kennel Club lopulta tunnisti cockerspanieleiksi. Isommat maksavalkoiset ja mustavalkoiset koirat, jotka oli tunnettu norfolkinspanieleina, tulivat tunnetuksi englanninspringerspanieleina. Pienemmät punavalkoiset koirat tulivat tunnetuiksi walesinspringerspanieleina. Jäljellejääneet, yleensä yksiväriset, koirat säilyttivät nimensä fieldspanielina 

Ensimmäisen maailmansodan aikoihin rotu kärsi melkoisesta rappeutumisesta. Rekisteröinnit vähenivät huomattavasti. Samoin tapahtui myös toisen maailmansodan aikana. Vuosina 1942- 1943 rekisteröitiin ainoastaan kaksi koiraa, ja koko vuosikymmenellä rekisteröinnit eivät olleet kuin keskimäärin kymmenen vuosittain.

Fieldspanielien historia on kertomus kourallisesta kasvattajia, jotka kamppailivat suurissa vaikeuksissa pitääkseen rodun hengissä. Rotu on kehittynyt viimeisten vuosikymmenien aikana siihen, mitä se on tänään, mutta silti tarvitaan kaikkien fieldspanielien omistajien ja kasvattajien huolenpitoa ja päättäväisyyttä säilyttää se, mitä on saavutettu ja yhä kehittää ja parantaa tilannetta.

Suomeen tuli ensimmäinen fieldspanieli vuonna 1972. Tämän jälkeen tuontikoiria on tullut mm. USA:sta, Englannista, Ranskasta, Itävallasta, Ruotsista, Hollannista, Sloveniasta sekä muutama Sveitsistä. Nk. muotirotua ei fieldspanielista ole koskaan tullut, vaikka se ihastuttaa sekä luonteeltaan että ulkonäöllään.

Rodun kasvattajia on vähän ja siksi fieldspanielin pentua voi joutua odottamaan hyvinkin kauan. Pentueita syntyy vuosittain vain 6-10, joten pentumäärä jää pieneksi.

Kaunis ulkonäkö, miellyttävä luonne

Fieldspanieli on keskikokoinen, tasapainoinen, jalo ja ryhdikäs perusspanieli. Turkki on helppohoitoinen eikä vaadi omistajaltaan suuria trimmaustaitoja. Sanotaan, että fieldspanielista tulee aikuinen vasta n.neljä vuotiaana.

VÄRI: Musta, maksanruskea tai kimo (roan) tai mikä tahansa näistä väreistä punaruskein (tan) merkein. Yksivärisillä koirilla sallitaan valkoista tai kimon väriä rinnassa. Selvärajainen mustavalkoisuus, maksanruskeavalkoisuus, oranssi, punainen tai kullanväri eivät ole hyväksyttäviä värejä.

  

   

Fieldspanielit ovat luonteeltaan aika rauhallisia mutta iloisia ja haluavat olla kaikessa mukana. Fieldspanieli rakastaa pitkiä metsälenkkejä ja nauttii vapaana olosta. Se rakastaa uimista. (uintikuva: Frida rakastaa uimista, kuva Merja Saastamoinen)Fieldspanielille käyvät kaikki ulkoilukelit. Luonteeltaan fieldspanieli on kuuliainen ja sitä on helppo opettaa ja se oppiikin helposti. Rotu on siitä miellyttävä, että se ei juurikaan hauku.

Rotu on melko terve ja se kuuluu nk. PEVISA-ohjelmaan mikä tarkoittaa sitä, että jalostuskoirilla on oltava hyväksyttävä lonkkakuvaustulos sekä voimassa oleva silmätutkimuslausunto. Rodun ”jalostuksen tavoiteohjelmaan” voi tutustua Kennelliiton sivuilla, sillä se antaa paljon tietoa rodusta.

Monitoimikoira

Fieldspanielista voi sanoa, että se on monitoimikoira. Harrastusmahdollisuudet ovat melkein rajattomat.

Vuonna 2005 rodulle on perustettu oma rotuyhdistys, Fieldspanielit ry. Eri puolilla maata on omia aluetoimijoita, jotka organisoivat harrastustoimintaa ja näin luodaan mahdollisuus erilaisiin tapahtumiin tasapuolisesti.

http://fieldspanielit.com

Rekisteröinnit:

2013  41

2014  47

2015  68

2016  51

2017  79

Lähteet: Kennelliiton jalostustietojärjestelmä

Barbet

                                         

KÄYTTÖTARKOITUS: Vesilintujen metsästyksessä käytettävä koira, joka vesi-

koirien tapaan noutamisen lisäksi etsii, paikallistaa ja ajaa ylös vesikasvillisuuden

sekaan piiloutuneen riistan sekä noutaa ammutun saaliin. Se sietää hyvin kylmää ja

menee veteen kaikenlaisessa säässä.

FCI:N LUOKITUS: Ryhmä 8 noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat

Alaryhmä 3 vesikoirat

Käyttökoetulos vaaditaan.

LYHYT HISTORIAOSUUS: Barbet on ikivanha, kaikkialla Ranskassa tunnettu

rotu, jota käytetään vesilintujen metsästyksessä ylösajavana, seisovana ja noutavana koirana.

YLEISVAIKUTELMA: Keskikokoinen ja normaalirakenteinen. Rodun erityis-

piirre on paksu ja villava karvapeite, joka suojaa tehokkaasti kylmältä ja kosteudelta. Karva muodostaa leukaparran (ransk. barbe), jonka mukaan rotu on saanut nimensä.

TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA:

• Kuono on hieman kalloa lyhyempi.

• Rungon pituus mitattuna olkanivelestä istuinluun kärkeen on hieman säkäkorkeutta suurempi.

KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Tasapainoinen, omistajaansa erityisen kiintyvä ja hyvin sosiaalinen. Rakastaa vettä, jopa kylmässä säässä.

PÄÄ: Kallon karvapeite ulottuu kuononselkään. Parta on pitkä ja tuuhea, viikset

peittävät koko kuonon. Pää on kauttaaltaan tuuheakarvainen.

KALLO-OSA: Pyöristynyt ja leveä.

OTSAPENGER: Selvä.

KIRSU: Suuri ja musta tai ruskea karvapeitteen väristä riippuen. Sieraimet ovat

hyvin avoimet.

KUONO-OSA: Melko neliömäinen. Kuononselkä on leveä.

HUULET: Paksut, hyvin pigmentoituneet ja kauttaaltaan pitkän karvan peittämät.

Huulten reunat ovat mustat tai ruskeat.

LEUAT / HAMPAAT / PURENTA: Leuat ovat keskenään yhtä pitkät. Leikkaava

purenta, vahvat hampaat. Etuhampaat ovat hyvin kehittyneet ja suorassa rivissä.

SILMÄT: Pyöreät ja mieluiten tummanruskeat. Silmäluomien reunat ovat mustat

tai ruskeat.

KORVAT: Alas, joko silmän korkeudelle tai hieman alemmaksi kiinnittyneet,

pitkät, litteät, leveät ja pitkän, nyörimäisen karvan peittämät. Kun korvat vedetään

yhteen kirsun edessä, korvakarvat ulottuvat ainakin 5 cm sen yli; korvalehti ulottuu

suupielen yli.

KAULA: Lyhyt ja vahva.

RUNKO

SELKÄ: Kiinteä; selkälinja on vakaa.

LANNE: Kaareutuva, lyhyt ja vahva.

LANTIO: Sivusta katsottuna pyöristynyt, tasapainoisesti lannelinjaa jatkava.

RINTAKEHÄ: Leveä, hyvin kehittynyt ja syvä, kyynärpäihin ulottuva. Kyljet

ovat kaarevat, eivät tynnyrimäiset.

HÄNTÄ: Alaskiinnittynyt; asennoltaan hieman koholla, mutta koiran työskennellessä

 vaakatasoa ylempänä. Hännän pää kaartuu loivasti.

LAVAT: Viistot, lavan ja olkavarren välinen kulmaus on 110 - 115.

OLKAVARRET: Vahvat ja lihaksikkaat.

KYYNÄRVARRET: Suorat, vahvaluustoiset, pystyt ja kauttaaltaan pitkäkarvaiset.

KÄPÄLÄT: Pyöreät, leveät ja karvaiset.

REIDET: Hieman viistot, lihaksikkaat.

KINTEREET: Matalat ja hyvin kulmautuneet.

LIIKKEET: Vaivattomat; raajat liikkuvat rungon suuntaisesti. Eturaajan askel on

keskipitkä ja takaraajalla hyvä työntö.

NAHKA: Melko paksu.

KARVA: Pitkää, villavaa ja kiharaa, voi muodostaa nyörejä. Karva on tuuheaa ja

peittää luonnontilaisena koiran kauttaaltaan. Karvapeite on rodun tärkeä erityispiirre. Barbetin karvapeitettä voidaan muotoilla rodunomaisella tavalla leikkaamalla,

jotta koiran työskentely ja karvapeitteen hoito helpottuisivat. Turkin pituutta ei ole määritelty mutta näyttelyissä tuomarit arvostavat usein runsasta turkkia. Kotikoiralla turkin voi pitää vaikka aina lyhyenä. Barbetin ruokavalion tulee sisältää tarpeeksi rasvaa jotta turkista kasvaa kiiltävä ja elinvoimainen. 

VÄRI: Yksivärinen musta, harmaa, ruskea, kellanruskea, hiekanruskea, valkoinen

tai kirjava. Kaikki kellanruskean ja hiekanruskean sävyt ovat sallittuja. Värisävyn

tulisi mieluiten olla sama koko rungossa.

SÄKÄKORKEUS: Urokset 58 – 65 cm

nartut 53 – 61 cm

sallittu poikkeama ± 1 cm.

Barbet on monipuolinen säänkestävä harrastekoira. Sopivia harrastusmuotoja ovat mm. agility, flyball, koiratanssi, jäljestäminen (mejä), pelastuskoiratoiminta (peko), vesipelastus (vepe) vain muutamia mainitakseni.

Kennelliiton koiranetin tietojen pohjalta suomessa on tällä hetkellä 21 barbet kasvattajaa. Pentuja syntyy harvakseltaan. Vuonna 2020 on rekisteröity 9 pentuetta ja yhteensä syntyi 62 pentua.

Rotuyhdistys: Barbet Finland ry hoitaa rotuun liittyvää tiedonkeruuta ja tilastointia sekä koulutus-, tiedotus- ja julkaisutoimintaa. Jäsenlehti ilmestyy 3 kertaa vuodessa. 

Kuvissa esiintyvät barbet tytöt ovat äiti Luna ja tytär Aava.

Koirien omistaja on Tiina Kauppinen. 

Koirat ovat viralliselta nimeltään Hulabaloo Hill´s Doris ”Luna ” syntynyt elokuussa 2017 ja 

Hulabaloo Hill´s Madonna ”Aava” syntynyt heinäkuussa 2020.

Tiina on käynyt Lunan kanssa muutamissa näyttelyissä ja tavoitteena on spanielien taipumuskokeen suorittaminen seuraavaksi.

Aava taas on ns. korona-ajan pentu jonka kanssa ei ole vielä päästy harrastamaan mitään. Jos tässä kesän mittaan match show:t vapautuu niin Tiinan löytää sieltä Aavan kanssa kehäkokemusta hakemasta.  

Lähteet: kennelliiton jalostustietojärjestelmä ja rodun jto

Teksti ja kuvat Marika Mikkolanaho jos kuvan yhteydessä ei muuta mainittu.

Amerikan vesispanieli

Dante – tuo kaikkien kilpikonnien idoli 

Voiko koira nukkua 24/7? Voi, jos sen antaa. 

Danten motto elämään on: ”Ei auta ressata, nyt naatitaan”. Amerikanvesispanieli Dantella (Afire’s Fire when Ready) on välillä rankkaa. Pitäisi jaksaa ulkoilla ja sietää pientä ilopilleri-pikkusisko-pihistä. Jos ulkona sataa, vespa (vesispanieli) saa kilarit. Kilarit ilmenee jääräpäisellä ”en muuten kävele”- metodilla. Olen monesti pohtinut kehittää sellaiset vetovaljaat, jotka eivät vedä vaan työntävät tai ehkä vuokrattu husky kiinnitettynä vespaan ajaisi asian. 

Meillähän oli lupaava hölkkäura Danten kanssa, mutta hommasta tuli minulle liian rankkaa, kun hilasin herraa ylämäkeen. Treenit kävivät liian ylivoimaisiksi lopulta. Kylän raitilla kajahtivat myös ärräpäät ja totesin, että tämä oli tässä. Joku vielä soittaa eläinsuojeluun, kuultuaan taistelumme. Näin kyllä pienen hymynkareen spanielin huulissa tuolloin, vannon sen!
Dantus on sen jälkeen onnellisena pinkonut pisin metsiä pihiksen kanssa, ei tietoakaan juoksuallergiasta. Mutta se on kuulkaa eri asia kuin juosta hihnan hollilla.  

Lähikakka yllättää

Pörröinen, alati karvojaan tiputteleva lumovoimainen antisankarimme aloitti seitsemännen kesänsä – kuinkas muuten kuin juhlimalla kesää - nukkuen. Meillä on lypsykarjaa kahden robotin verran eli suomeksi noin 120 kpl. Se tietää samaa kuin paljon lehmän kakkaa. Mikäs sen hauskempaa pysyvästi laihiksella olevaa spanielia ajatellen. Dantus pysyy hienosti nykyään pihassa, mutta kun ei voi pitää – ei sitten millään. Maha menee kuralle ja kun se sitä on muutoinkin koko ajan. Pihalla on viljaa, lantalassa lantaa, karjakeittiössä kissanruokaa ja maitoa eli loputon keidas ripulirapulille. Lenkitämme herraa siis monta kertaa päivässä ja syötämme kallista nappulaa. Maha pysyy juuri ja juuri paikallaan. Etenkään lihaa raakana ei voi antaa. Sitten kun maha ei pysy paikallaan, niin peräsuoli laulaa. Kun se laulaa muutenkin. Puolen tunnin lenkillä kykitään ainakin 2- 5 kertaa. Thank god, emme asu kaupungissa. Miettikääpä ohikulkijoita säälimässä minua, kun raavin ruohon päältä juoksevaa tavaraa muovipussiin. Eikä siinä vielä kaikki – Dantella on pakkomielteenä tehdä tarpeensa aina sinne, missä on jälkiä ihmisasumuksista. Lähiruoka on nyt muotia, mutta meillä se on lähikakka. Lähin kakka on ollut kiinni ulko-ovessamme. 

Nämähän vähemmät hassut jutut saivat kaikki alkunsa palluraisten poistosta. Siinä samassa lähti silkinpehmeä ja kiiltävä marcel-turkki. Tilalle saatiin joku ruskea takkulammaskaveri. Ei naurattanut. Vielä vähemmän nauratti, kun aloin ajelemaan turkkia koneella. Eihän siihen mitkään terät pystyneet. Eikun tilaamaan pidemmät terät ja takkuinen spanieli muuttui upeaksi lyhytkarvaiseksi lampunharjaksi. Luonne muuttui lunkista extreme laiskuriksi. Jos teitä pelottaa karmea ukkonen ja salamointi, voin vannoa, ettei Dante ymmärrä sellaista hössötystä alkuunkaan. Kiloja kasautui upean karvan alle vaivihkaa ja hienosta Suomen muotovaliosta tuli pulskea kotilo. Karmea oli se aamu, jolloin spanielin kuppiin kilisi vähäenerginen nappula ja laihisluut. Mitäs meni kälyni parinsadan lenkkarit tuhoamaan ihanan Heta-labbiksen pauloissa ollessaan. 

Vespan huikea hämäys

Dante leikkii mielellään myös yhtä leikkiä. Sen nimi on huijaa ja tsekkaa pöytä. Se menee näin: grillaamme saaressa olevassa mökissämme ja käymme syömään umpinaiselle terassille. Jostain kumman syystä olemme jättäneet spanielin ulos siksi aikaa. Mutta kuin taikaiskusta silloin saapuu aina pienen saaren reunaan vähintään joukko viikinkejä. Siltä se kuulostaa, kun Dante alkaa haukkumaan kaikella kiihkeydellä mitä laihisnappulan turvin energiaa on jäljellä. Ideana tietysti on, että nousemme pöydästä ja spanieli kurvaisi ovesta samalla hetkellä pyyhkimään pöydän. Ja ihan tosi prohan se tässä lajissa on, lähes äänetön ja tehokas. Voit vain nähdä lipovan kielen pöydän alta pyyhkivän kaikki pöydän reunat. Johtuuko kaikki savolaisista juurista? Mene ja tiedä. Haimme hauvamme Kuopiosta asti Varsinais-Suomalaisten iloksi. 

Jotta kukaan ei epäile upean urhomme parhaita puolia, niin niitähän on vähintään yhtä paljon jalassa varpaita. Mainitsen niistä muutaman. Ensinnäkin Danten kanssa voi kävellä kaikessa rauhassa muiden koirien keskellä. Dante ei ole koskaan murissut tai räyhännyt tai uhitellut kenellekään. Dantea ei yksinkertaisesti kiinnosta. Pikkusiskopihis riemastuu kyllä heti murisemaan, jos vastaantulija aloittaa. Usein kuitenkin Danten rauhallinen käytös rauhoittaa myös siskon.

Metsästäjien messissä

Toinen ja kaikkein antoisin Danten superhessukyvyistä on haavakkopeuran tai -hirven jäljitys. Lukuisia kertoja se on auttanut metsästäjiä jäljestystyössä. Eipä ole juuri koskaan siltä ole jäänyt löytämättä loukkaantunutta eläintä. Tämä lohduttaa hurjasti, koska lintujen noutajaksi Dantesta ei ole. Se kun ei ymmärrä uida eikä hakea. Jo pienenä poikana, kun sille heitti ihan mitä vain, mikä ei ollut syötävää, hakematta jäi. Palloa oli aivan turha heittää. Se laittoi pepun maahansa ja istui kiltisti sammakkoasennossa ja katsoi kysyvästi: ”Oliko järkeä heittää pallo noin kauas, kun joudut sen itse hakemaan?” 

Vesielämästä Dante tosin tykkää. Kaislikossa suhisee niin maan penteleesti ja mudassa on kiva meuhkata. Kerroin sille kerran vakavan sorsa-aiheisen palautekeskustelun ääressä, että sulla on varpaiden välissä räpylät. Olet noutava ja uiva sorsakoira. Sinun ei kuulu seistä vesirajassa ja odottaa, että laineet tuovat sorsan suuhusi. Päätimme kuitenkin yhteistuumin, että jätämme sorsastuksen elinikäiselle tauolle. 

Kivaa kotielämää landepaukkuna

Dante on ollut myös ihanteellinen karjakoira. Koska se ei ole. Meille ei sopisi paimentava koira, koska lehmiämme ei juurikaan tarvitse paimentaa. Dante jättää lehmät rauhaan mieluusti. Samoin tekee pikkupihis. Jos lehmiä tarvitsee paimentaa joskus kesällä toiselle laitumelle, niin paras apuväline on mönkijä.

Rakas vanhin tyttäreni on Danten ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ja ehdoton fani. Ja tunne on molemminpuolinen. Tyttäreni uhkailee ottavansa jonain päivänä oman spanielin. Tosin cockerspanielin. Olen monesti miettinyt, millaisia vespapersoonia muilla on. Kovin paljonhan koiria ei ole Suomessa. Tämä palliton pahviaivo on hurjan rakas meille, kaikista pikkuvioistaan huolimatta. En tiedä, ovatko muut amerikanvesispanielit lähellekään samantyyppisiä kuin Dantuksemme. Uskon, että moni tai luulen niin, hakee kyllä sorsia tai ainakin palloja. Tämän kirjoituksen perusteella ei siis kannata vetää johtopäätöksiä koko rodusta. 

Parhaan koirankoulutusneuvon sain, kun olimme perusjuttuja opettelemassa Raisiossa vuosia sitten. Se oli pillin käyttö, kun haluan koirani tulevan luokseni. Sillä usein miten saan koirat metsässä luokseni. Nyt kun metsät pullottaa peuroista, koirat ovat jatkuvasti ”kadoksissa”. Kerrankin suhahti peura aivan vierestäni ja silloin voi pillillä vinguttaa kuinka paljon tahansa. Ei vaikutusta. Varmasti jossain vaiheessa ruskea spanieli muistaa pillin ja valassa vannotun makupalanautinnon. Sillä siitä ei sovi laistaa.

Julkaistu Lurpassa 

Teksti ja kuvat: Riikka Lehtinen, Sauvo

Amerikancockerspanieli

Amerikancockerspanieli, jota myös jenkiksi kutsutaan, kuuluu nuorimpiin rotuihimme. Se sai alkunsa maailmansotien välisenä aikana, jolloin amerikkalaisten spanielikasvattajien keskuudessa tapahtui jakaantuminen traditionaalisen cockerspanielin ja runsasturkkisemman cockerspanielin (”woolly cocker”) harrastajiin. Vuonna 1936 muodostettiin omat näyttelyluokat näille kahdelle eri tyypille: pienemmät (9-12 kg) olivat amerikancockerspanieleita ja suuremmat (12–14 kg) Englannin cockerspanieleita.

Omaksi rodukseen amerikancockerspanieli tunnustettiin Kanadassa 1940 ja Amerikassa 1946.  Toisen maailmasodan jälkeen tulivat ensimmäiset amerikancockerspanielit Eurooppaan diplomaattien ja amerikkalaisten upseereiden mukana. Rodun kasvatus vanhalla mantereella alkoi ensimmäiseksi Hollannissa, missä Nell Koning-Goudappel aloitti uraauurtavan kasvatustyönsä 1950-luvun alussa. Hänen kasvattamansa van der Cockerbox amerikancockerspanielit vaikuttivat paitsi Hollannin myös Englannin ja Pohjoismaiden amerikancockerspanielikannan muodostumiseen.

                                        

Suomessa merkittiin rotukirjaan 1950-luvun vaihteessa kolme amerikancockerspanielia. Ensimmäiset pentueet rekisteröitiin 1969 ja kasvatustyö vilkastui 1970-luvulla, jolloin kasvattajia oli jo 10 ja rotuun saatiin kansainvälisiä muotovalioitakin. 1970–80-luvuilla suuri osa tuonneista tuli Iso-Britanniasta ja Ruotsista, koska näistä maista tuonti oli karanteenivapaata. Tuonnit rodun kotimaasta, karanteenirajan takaa, olivat kalliita ja hankalia. Vuotta 1988 voidaan pitää jonkinlaisena käännekohtana rodun kannalta Suomessa. Silloin rajat aukenivat rabiestapausten vuoksi ja karanteenimääräykset poistuivat. Koirien tuonti ulkomailta helpottui huomattavasti. Saimme runsaasti uutta jalostusmateriaalia useiden vuosien aikana pääasiassa USA:sta. Häntien typistyskielto astui voimaan 1.7.1996 ja 1.1.2001 jälkeen syntyneet typistettyhäntäiset koirat eivät enää saaneet osallistua näyttelyihin. Tämä näkyikin jälleen tuontien selvänä vähenemisenä aluksi, mutta 2000-luvun loppupuolella ja 2010-luvun alussa tuontimäärät ovat lähteneet jälleen nousuun, kun moni muukin maa on lopettanut häntien typistämisen. Viime vuosina amerikancockerspanielien rekisteröintimäärät ovat olleet 60-100kpl vuodessa, tuonteja on ollut 10-25kpl vuodessa.

Amerikancockerspanieli on pienin ja runsasturkkisin lintukoiramme. Sen ulkomuodon keskeisimmät kohdat ovat vankka, tiivis runko ja kaunispiirteinen pää. Amerikancockerspanielin tulee olla kauttaaltaan tasapainoinen ja kohtuullisesti kulmautunut. Sen on kyettävä liikkumaan sulavasti ja vaivattomasti maatavoittavalla askeleella.

Parhaiten amerikancockerspanieli tunnetaan kauniista, silkkisen sileästä karvapeitteestä. Karvapeite on raajoissa ja kyljissä runsasta, mutta ei kuitenkaan liioiteltua, jotta se ei peittäisi koiran rodunomaisia ääriviivoja tai liikkeitä. Se ei myöskään saa estää koiran käyttöä lintukoirana. Karvapeitteen laatu on erittäin tärkeä ominaisuus. Se tulee olla aina silkkistä, sileää tai hieman laineikasta ja helppohoitoista. Amerikancockerspanielin turkki vaatii säännöllistä hoitoa ja trimmausta, näyttävää näyttelyturkkia ei luoda hetkessä. Monesti jenkkiä pidetäänkin lyhyemmässä turkissa näyttelyiden ollessa tauolla.

Väritykseltään amerikancockerspanielit jaetaan kolmeen ryhmään. Mustaan väriryhmään kuuluvat yksivärinen musta ja musta punaruskein merkein (black & tan). Kaikki muut yksiväriset muodostavat seuraavan ryhmän. Värit voivat vaihdella vaaleimmasta kermanväristä tummanpunaiseen. Myös maksanväriset ja maksanväriset punaruskein merkein ovat mahdollisia. Kolmannen väriryhmän muodostavat kirjavat. Kirjavissa on aina kahta tai kolmea väriä. Värijakauma tulee olla aina sellainen, että vaikutelma on selvästi kirjava. Yhden väreistä tulee olla aina valkoinen. Muut värit voivat vaihdella mustasta, ruskeaan ja eri punaisen sävyihin. Kolmiväriset muodostuvat aina kahdesta selkeästä pääväristä punaruskein merkein. 

Rotumääritelmä kuvaa amerikancockerspanielia tiivistetysti: Above all he must be merry. Eli kuten suomennoksessa sanotaan: ”Ennen kaikkea sen tulee olla vapautunut ja iloinen, kauttaaltaan tasapainoinen ja toiminnassaan innokasta työhalua osoittava.” Lisäksi mainitaan luonteesta: ”Tasapainoinen, ei milloinkaan arka”.

Rotumääritelmä mainitsee rodun käyttötarkoitukseksi ylösajavan lintukoiran ja seurakoiran, joista jälkimmäisen merkitys on korostunut rodussa jo pitkään. Vaikka alkuperäisen käyttöominaisuuden mukaisesti metsästykseen käytetään tänä päivänä ani harvoja amerikancockerspanieleita, ovat rodun taipumukset ja into selvästi vielä tallella, mikäli niille annetaan mahdollisuus. Spanielien taipumuskokeen on viimeisen viiden vuoden aikana suorittanut hyväksytysti 6 koiraa ja metsästyskoirien jäljestämiskokeisiin osallistuu vuosittain noin 5-10 koiraa. Ei siis pidä erehtyä luulemaan, että amerikancockerspanieli olisi vain hienostunut, kuralätäköt kaukaa kiertävä hienohelma. Näyttävän turkin alla on toimintaa janoava, energinen ja aktiivinen koira, joka nauttii lähes kaikesta puuhastelusta isäntäväkensä kanssa. Jenkki on aina valmis toimintaan häntä heiluen ja pilke silmäkulmassa. Niiden mottona tuntuukin olevan: “on hauskaa, että on mukavaa!”.

Amerikancockerspanielin kanssa voi siis harrastaa melkeinpä mitä vain, joskin pieni koko saattaa haitata joitain lajeja. Esiintymisestä nauttiva, huomion keskipisteenä viihtyvä ja upeaturkkinen jenkki on loistava näyttelykoira, viihtyy sohvalla saippuaoopperaa seuraamassa, lähtee mielellään metsään jäljestämään, on nopeaoppinen tottelevaisuuskoulutuksessa ja ketterä agilitykoira.

'

Kuten kaikilla koiraroduilla, myös amerikancockerspanieleilla esiintyy periytyviä vikoja ja sairauksia. Yleiseltä terveydentilaltaan amerikancockerspanieli on rotujen keskivertoa. Amerikancockerspanieli kuuluu PEVISA-ohjelmaan: Pentujen vanhemmista tulee olla astutushetkellä lonkkakuvauslausunto ja polvitutkimuslausunto sekä voimassa oleva silmätarkastuslausunto. Silmätutkimuslausunto ei saa olla 12 kk vanhempi. Perinnöllistä kataraktaa tai PRA:ta sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä.

Amerikancockerspanielien rotujärjestönä toimii Amerikancockerspanielit ry. Se perustettiin 1980 ja toimi vuodesta 1988 alkaen rotua harrastavana yhdistyksenä. Virallinen rotujärjestö yhdistyksestä tuli vuodesta 1996. Yhdistyksen tärkeimpänä tehtävänä on amerikancockerspanielien jalostuksen ohjaus. Tarkoituksena on jakaa tietoa amerikancockerspanieleista sekä auttaa jäseniä ja kasvattajia. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen toiminta kattaa koko Suomen. Lisää tietoa valloittavasta amerikancockerspanielista eli jenkistä löydät yhdistyksen kotisivuilta. 

Lähteenä: rodun JTO ja rotumääritelmä

Teksti: Amerikancockerspanielit ry/ 

Kuvat: Sanni Ala-Uotila

Piian Pysti 2019

Yhdessäoloa ja elämyksiä kerholaisten kesken

Piian pysti järjestettiin Vanton tilalla, mikä on todella idyllinen paikka.

Vettä satoi ja kylmäkin oli, mutta spanielit eivät hiukkaakaan välittäneet.

Meitä ihmisiä lämmitti kuuma makkara, kahvi ja munkkitarjoilu, sekä lakritsi.

Piian pystin on aikoinaan tuonut ja lahjoittanut

Lounais-Suomen spanielikerholle

Virpa ja Petri Lakso. Kilpailu on saanut

nimensä heidän Piia walesinspringerspanielin mukaan.

Koirakkoja tuli paikalle 13 kappaletta, mikä oli mielestäni hyvä määrä,

kun keli oli mitä oli. Kaikki kokeilivat kaikkea, eli juoksukilpailu,

jäljestämistehtävä ja tottelevaisuusosuus.

                                        

Oli ihana nähdä spanielin iloa ja intoa juosta omistajan luo,

niin kovaa kuin pääsi. Onneksi oli hiekkakenttä ja aidattu alue,

koska en tiedä mitä olisi tapahtunut jos olisi ollut maastossa.

Sen verran tiedämme kaikki, että hajut vie välillä meidän spanielien kuulon.

Jäljestämistehtävä suoritettiin kauniissa omenapuu-puutarhassa.

Tämä tehtävä on myös spanieleille mieluinen ja tuo ne vaistojensa äärelle.

Tottelevaisuusosuus oli kaikista vaikein, mitä koirakkoja seurasin.

Spanieli on spanieli. Kiinnostavia tuoksuja löytyi hallin matosta ja

spanielit eivät oikein tienneet onko tehtävänä haistella tai muuta.

Kaikki koirat istuivat mielellään lähellä omistajaa ja

seurasivat innokkaasti. Joskus niin innokkaasti että

hyppivät ilosta. Seuraamisen lisäksi kokeiltiin estehyppelyä.

Tässä tuli spanielin oma pää ilmi. Miksi hypätä, kun voi juosta vikkelästi

ympäri. Nostan kyllä hattua tottelevaisuusharrastelijoille.

Spanielin vikkelää meininkiä ei helposti valjasteta tottelevaisuustehtävien hidastempoisuuteen.

Kaiken kaikkiaan mukava ilta. 

Teksti ja kuvat: Annika Kontturi-Salmi