Käyttötarkoitus:
Kooikerhondje on vanha hollantilainen spanielirotu, jota käytettiin alun perin apuna sorsien pyydystyksessä. Koiran tehtävänä oli houkutella liikehdinnällään sorsia puisiin häkkiansoihin sillä aikaa kun koiran ohjaaja pysytteli piilossa. Tästä tulee kooikerhondjen hollanninkielinen nimi, ”häkkiansastajan pieni koira”. Kooiker on ansastaja ja hondje pieni koira. Koska koira muistutti kettua, sorsat alkoivat seurata koiraa peremmälle pyydykseen, jossa ne otettiin kiinni. Lintujen houkuttelemisen lisäksi koira toimi tuhoeläinten pyydystäjänä, öisin lämmitti omistajaansa ja vartioi hänen untaan.
Pienen hollantilaisen lintukoiran varhaishistoriasta kertovat 1400-1800 luvuilta peräisin olevat maalaukset. Erityisesti 1600-luvulla taitelijat kuvasivat töissään näitä punavalkoisia koiria, mutta 1900-luvun alkutaipaleilla rotu oli melkein hävinnyt. Rodun elvyttämisen aloitti paronitar Van Hardenbroek van Ammerstol toisen maailmansodan aikaan, vuonna 1942. Hän antoi kuvan tarkoittamastaan koirasta kulkukauppiaalle ja pyysi tätä etsimään sen tyyppisiä koiria. Friisinmaan alueella olevalta maatilalta kulkukauppias löysi nartun, joka nykyään tunnetaan nimellä Tommie ja josta tuli rodun kantaemä. Hollannin Kennelliitto Raad van Beheer hyväksyi rodun alustavasti vuonna 1966, ja se tunnustettiin virallisesti vuonna 1971. Kooikerhondjea käytetään edelleenkin apuna sorsanpyynnissä, missä sen tehtävänä on houkutella linnut ansaan iloisesti huiskivalla hännällään; se ei itse pyydystä lintuja. Koira liikkuu rauhallisesti ansan sermien välissä herättääkseen lintujen uteliaisuuden ja houkutellakseen ne pidemmälle ansakäytävään. Siellä ne vangitaan ansoilla joko käytettäväksi ruoaksi tai rengastettavaksi lintutieteellisiin tutkimuksiin.
Ulkomuoto:
Kooikerhondje on pieni metsästyskoira, joka on rakenteeltaan sopusuhtainen ja mittasuhteiltaan lähes neliömäinen, muistuttaen rakenteeltaan lähinnä pientä setteriä. Kaksinkertainen karvapeite on väriltään oranssinpunaisen ja valkoisen kirjava. Oikeanlaatuinen turkki hylkii likaa ja turkinhoidoksi riittää harjaus ja pesu tarvittaessa. Kooikerhondje liikkuu ryhdikkäästi, ja liikkeessä sen hyvin hapsuttunut häntä heiluu selkälinjan tasalla tai sen yläpuolella. Korvien kärjessä on luonnostaan mustaa karvaa, ns. korvakorut. Narttujen ihannekorkeus on 38 cm ja urosten 40 cm joskin kokovaihtelua on runsaasti, pienimmät ovat alle 35 cm, isoimpien ollessa yli 45 cm. Näyttelyssä koira esitetään luonnollisena ja trimmaamattomana.Käyttäytyminen ja luonne:
Kooikerhondje on monesti pidättyväinen ja varautunut vieraita kohtaan. Sen on parasta antaa tutustua rauhassa, mutta kun sen kanssa ystävystyy, kiintymys on syvää. Oma perhe on sille kaikki kaikessa. Kooiker on valmis kaikenlaiseen tekemiseen, mutta voi pitää myös vapaapäiviä. Ulkona nuuskii mielellään etsien myyränkoloja. Öisin nukkuu mielellään omistajansa kanssa. Kooiker saattaa myös olla herkkänahkainen ja ottaa nokkiinsa hyvinkin pienestä. Ahneena ja miellyttämisenhaluisena se on helposti motivoitavissa ja oppii nopeasti, niin hyvässä kuin pahassa.
Kooikerit Suomessa:
Ensimmäinen Suomeen tuotu Kooiker oli 30.9.1991 Hollannissa syntynyt Falony-Flame Urjette v. Muskyteira, jolle syntyi 4.9.1994 rodun ensimmäinen pentue Suomessa.Kasvattajia: Rekisteröintejä on 53 kennelnimen omaavalla kasvattajalla, joista n. puolet ei enää kasvata. Lisäksi muutamia kennelnimettömiä pentueita on syntynyt vuosien varrella. Tulossa on myös muutama uusi kasvattaja, joilla ensimmäinen pentue on vasta tulossa/suunnitelmissa.
Kooikerhondjen rekisteröintimäärät:
1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999
1 5 7 16 21 23 4
2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009
34 43 39 63 43 81 84 75 77 82
2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
96 89 62 98 65 105 95 95 100 95
2020 2021 2022
114 66 79
Hollannin Kooikeryhdistys Vereniging Het Nederlandse Kooikerhondje VHNK pitää maailmanlaajuista tilastoa syntyneistä kooikerhondjeista terveystietoineen, pentueineen ja kuolinsyineen. Yhdistys tekee vuosittain
Clubregister –nimisen julkaisun, johon on merkitty kooikerit aina kantanarttu Tommieen asti.
Harrastuskoirana kooikerhondje on monipuolinen: enin osa koekäynneistä on agilitykisoja, mutta kooikereita tapaa myös mejä-kokeissa, rallytoko-kisoissa ja toko-kokeissa ja tietenkin koiranäyttelyissä. Onpahan jokunen läpäissyt myös spanielien taipumuskokeen ja käynyt MH-luonnekuvauksessa. Rodun edustajia on ollut myös avustaja- ja kaverikoirina.
Terveys:
Rotu ei kuulu PEVISA-ohjelmaan, mutta jalostuskoirilta tutkitaan silmät, polvet ja lonkat. Lisäksi vuoden 2014 alusta alkaen vähintään yhdistelmän toisen koiran on oltava dna-testattu enm-vapaaksi (perinnöllinen nekrotisoiva selkäydinhalvaus). Aiemmin rotua vaivannut von Willebrandin tauti on geenitestien ansiosta saatu käytännössä häviämään kokonaan. Vaikka vakaviakin perinnöllisiä sairauksia tunnetaan useita kuten polymyosiitti, autoimmuunisairaudet (erityisesti munuaisviat) ja epilepsia, niitä esiintyy suhteellisen harvoin ja rotu on Suomessa pienestä kannasta huolimatta perusterve. Kooikerhondjen keskimääräinen elinikä on 10-14 vuotta. Vuonna 2022 on alettu testaamaan myös polymyosiittiriskiä.
Kooikerhondje eri kielillä:
Hollanti, Englanti, Ruotsi: Nederlandse Kooikerhondje
Eesti: Hollandi Väike Veelinnukoer
Latvia: Holandes pilu suns
Liettua: Olandu Kokerspanielis
Tanska: Hollandsk Kooikerhondje
Norja: Kooikerhund
Kasvattajan kokemuksia:
Rodun löytymiseen vaikutti aikoinaan kirjastosta lainattu koirakirja, kesähelteiden aikaansaama velttous ja talo ilman koiraa. Itselläni oli ensin mielessä Novascotiannoutaja mutta mieheni sattumalta bongasi rodun ja aloin sitä sitten tutkimaan. Vuoden 2004 alkupuolella meille tuli ensimmäinen kooikerhondjenarttu Roosa ja niin siinä helposti käy että toinen seuraa perässä. Loppuvuodesta 2007 saimme kotiin Freyan, josta tuli sitten Roosnell-kennelini kantanarttu.
Ensimmäinen pentue Freyalle syntyi 2010 ja kotiin olen jättänyt Freyan jälkikasvua, jota pyörii jaloissa 4 kpl.
Freyan aika tuli täyteen 15 vuoden ja 1 kk iässä marraskuun alussa 2022.
Pentuja kennelnimelleni on rekisteröity 48 kpl 11 pentueesta. Matkan varrelle on mahtunut myös suruja pentujen menettämisestä, mille nyt ei vaan voi mitään. Vastaavasti kasvattien menestys kokeissa ja näyttelykehissä on tuottanut suurta iloa ja kasvattien omistajista olen saanut uusia ystäviä.
Luonteeltaan laumani on aikalailla peruskooikereita. Kotioloissa vieras haukutaan ensin, mutta hyväksytään aika nopeasti ja sitten aletaan jo hakea huomiota. Kaikki neljä ovat erilaisia luonteeltaan ja ulkonäöltään, vaikkakin minulle on moni sanonut että ovat niin samannäköisiä, ettei noita erota toisistaan.
Aikaisemmin omistamiini erirotuisiin koiriin verrattuna kooikerilla on luonteessa enemmän haastetta ja sosiaalistamiseen pentuna kannattaa panostaa niin jatkossa pääsee helpommalla. Tätä on pitänyt itsellenikin välillä muistutella, kun ihmis- ja koirakontakteja ei normaaliarjessa paljoa ole, vaan niitä pitää erikseen lähteä hakemaan. Turkinhoidossa puolestaan pääsee helpolla. Harjaus ja pesu tarpeen mukaan riittää ja tassukarvoja lyhennän sisään kulkeutuvien maa-ainesten vähentämiseksi. Omilla koirillani on turkin laadussakin koirakohtaisia eroja lasimaisesta, johon ei tartu oikeastaan mikään, pehmeämpään kaikki roskat keräävään malliin.
Kooikerit ovat älykkäitä koiria, joiden kanssa aika ei todellakaan tule pitkäksi. Näiden touhuissa on monesti huumoria ja tilannekomiikkaa. Syliin käpertyvä lämmin karvakasa on aivan hellyttävä, mutta riistan hajun perään lähtevä, korvansa kadottanut lauman jäsen aiheuttaa muunkinlaisia tunteita.
Lähteet:
Kennelliitto jalostustietojärjestelmäRotumääritelmä
Suomen Kooikerhondje ry, rotutietoa
VHNK Vereniging Het Nederlandse Kooikerhondje
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti